Näin se meni.

"Oliko ennen kaikki paremmin?
Mistäpä mä sen tietäisin...
Maailman muuttuvan sanotaan,
..kuitenkin tullaan ja kadotaan..

Palava maa ja valuva taivas.
Huutavat kunniaa ja Jumalaa..
Jokainen yö ja jokainen päivä,

jää historiaan, lopulta unholaan..."

Mä en käsitä, en saa taaskaan unta.
On se jumalauta, ettei se yks vaan osaa kadota mun päästä.

Miksi mun mieli taistelee mua vastaa, mitä mun pitää tehdä?

Tää on aikalailla itsensä kiduttamista, nyt vasta ymmärrän.

Kun se pahin on tapahtunut, mä kärsin.

Tää tuska on jotain niin hirveetä yksin kantaa.

Mut sen mä kyllä kannan itse. Tahdon olla seuraavan kerran...

...VAHVEMPI!

Vaikka kuiskaisin viimeisen toivommuksen, sitä ei tule kukaan kuulemaan.

En halua. En polvistu, ennenkuin viimeinen hengenveto on kiskottu tästä ruumiista.

Mulle sanottiin, että mä näytän kuolleelta, joku osaa vieläkin lukea mua.

Pelottava ihminen, se tietää mitä pään sisällä liikkuu. Se on aina askeleen edellä.

Toistelen asioita, jotta mulla olisi jotain. Tää ei ole edes niin tärkeetä.

Välittää, rakastaa, luottaa... Nauran.

Sisältä olen kai jo kuollut, useampaan otteeseen. Kuka ei olisi?

Tää on jotain mitä mä en ole tuntenut näin vahvasti.

Haluan olla yksin, oppia virheistä, syntyä uudelleen, aloittaa alusta.

Alitajunta toistaa asioita liikaa, mä en kestä.

Pelkään unista tulevan totta, Pakko selvitä pidemmälle, ei saa luovuttaa nyt.

 

Jotain muuta ajateltavaa, kiitos.

Olette tärkeitä, tiedätte sen. Eikö niin..?

Kuittaan..

Oliko ennen kaikki paremmin...