Sadas blogimerkintä, tähän on hyvä lopettaa.
Mitä mulle kuuluu? Toisinaan mä mietin sitä ite,
mitä mä oon tehny ja niin edellee, nothing much, been better.
Ihmiset mun ympäriltä katoaa, tai ei siis katoa katoa,
vaan unohtaa. Kuten ennenkin. Kahdesti, ja aina tuntuu yhtä pahalta.
Mä opettelin olemaan välinpitämätön, en osannut.
Kylmä, en pysty. Enkä tahdokkaan, mutta silti mikään ei onnistu.
Ai ahdistaako? Meh, vähän, sillee sopivasti. Mä elän keskivertaista elämää,
joskus olen siihen tyytyväinen, toisaalta tarvin siihen jälleen uutta sisältöä.
Mietin, että viimeset pari vuotta on ollu turhia, mitä mä olen oppinut siitä
mitä viimeksi jäin miettimään. Muutama epäonnistunut parisuhde, perhedraama,
katkeria kyyneleitä, henkinen kärsimys intissä, muutaman tärkeän ihmisen täydellinen menettäminen...
Pitkä on matka. En yhtää ihmettele minkä takia aloitin kirjottamaa tätä. Tää on pitäny kasassa
juuri niin paljon kun suunnittelin.
Olen jälleen väsynyt, kulunut ja loppuun palanut.
Lepo olisi paikallaan, joten jätän blogin kirjottamisen tähän.
En luultavasti jatka enää, mistä sitä ikinä tietää. Ihmisen mieli on usein arvaamaton.
Jatkan luultavammin sitten kun tapahtuu jotain uutta ja mielenkiintoista... Sitä odotellessa..
