Näin se meni.

"Oliko ennen kaikki paremmin?
Mistäpä mä sen tietäisin...
Maailman muuttuvan sanotaan,
..kuitenkin tullaan ja kadotaan..

Palava maa ja valuva taivas.
Huutavat kunniaa ja Jumalaa..
Jokainen yö ja jokainen päivä,

jää historiaan, lopulta unholaan..."

Mä en käsitä, en saa taaskaan unta.
On se jumalauta, ettei se yks vaan osaa kadota mun päästä.

Miksi mun mieli taistelee mua vastaa, mitä mun pitää tehdä?

Tää on aikalailla itsensä kiduttamista, nyt vasta ymmärrän.

Kun se pahin on tapahtunut, mä kärsin.

Tää tuska on jotain niin hirveetä yksin kantaa.

Mut sen mä kyllä kannan itse. Tahdon olla seuraavan kerran...

...VAHVEMPI!

Vaikka kuiskaisin viimeisen toivommuksen, sitä ei tule kukaan kuulemaan.

En halua. En polvistu, ennenkuin viimeinen hengenveto on kiskottu tästä ruumiista.

Mulle sanottiin, että mä näytän kuolleelta, joku osaa vieläkin lukea mua.

Pelottava ihminen, se tietää mitä pään sisällä liikkuu. Se on aina askeleen edellä.

Toistelen asioita, jotta mulla olisi jotain. Tää ei ole edes niin tärkeetä.

Välittää, rakastaa, luottaa... Nauran.

Sisältä olen kai jo kuollut, useampaan otteeseen. Kuka ei olisi?

Tää on jotain mitä mä en ole tuntenut näin vahvasti.

Haluan olla yksin, oppia virheistä, syntyä uudelleen, aloittaa alusta.

Alitajunta toistaa asioita liikaa, mä en kestä.

Pelkään unista tulevan totta, Pakko selvitä pidemmälle, ei saa luovuttaa nyt.

 

Jotain muuta ajateltavaa, kiitos.

Olette tärkeitä, tiedätte sen. Eikö niin..?

Kuittaan..

Oliko ennen kaikki paremmin...

+-0

Hmm... Masu pipi, taitaa puhjeta oksennustauti ,___,

Kävin eilen lahjaostoksilla, ostin isukille tollasen Irwin Goodmanin ison kokoelma levykirjahärpäkkeen,
Misson 14 levyä ja joku 200~ sivunen kirja. Makso 100€ o/  Äitille ostin paistinpannun : D

Enth E Nd

Mä en taas ole vähään aikaan tänne kirjoitellut.
Viikko menny taas nopeasti, mitään hyödyllistä en ole aikaseks saanu.
Taino, olin koiravahtina siskolla, se meni hautajaisiin jonnekki pohjoseen,
800km päähän. Rest in Peace Pekka...

Ava ja Siilisista oli yötä, min seurana,
Katottii leffoja ja Fullmetal Alchemist: Brotherhoodia...

Pikkunen itkusti. se muistutti mua jostain.
En vieläkään tiedä mistä.
Se oli niin pieni ja sulonen ♥

Miksei mulla vois olla oikeeta pikkusiskoa,
mulle annettiin 2 pikkuveljeä. Muttei yhtään pikkusiskoa.
Isosisko on mut... :D

Odotan armeijaan lähtöä,
ja sitä että pääsen pois sieltä.
Voin aloittaa kaiken alusta...

Jakso 3044

Vuodatinpa tänään aidon kyyneleen, kivusta.
Nousin sängystä otin muutaman askeleen ja sitten se alkoi.
Huimasi ja rintaan koski, otin vaatekaapista tukea kun en
meinannut pystyssä pysyä, hiljaa lyyhistyin lattialle ja joka
paikkaan poltti, sattu, pisteli.. Äskeistä kesti reilun minuutin verran.
Ja se sattui. Oikeasti.

Tänäänkään ei mene mikään putkeen, alkaa olemaan rutiinia.
Sain soiton kaverilta, se halus puhua, se tahtoi pysyä hereillä,
se sanoi haluavansa lopettaa, se ei halunnut nukkua.
Se halusi pois, sanoi maailman olevan julma paikka,
ja tottahan se on. Eihän täällä kukaan selviä hengissä,
ei kukaan.

Neuvoin sitä selvittämään päänsä ja harkitsevan huomenna uudelleen.
Se sanoi olevansa huomenna yhtä huonossa hapessa,
kysyi multa miten mä onnistun, miten mä voin olla täällä?
Mitäpä mulle tuli ensimmäisenä mieleen, mulla on kaverit.
Vastasin kuitenkin, että pitää olla henkisesti vahva,
jota mä en tällä hetkellä pahemmin edusta, mutta sitä varten
on ne, jotka ovat mun lähellä, ne jotka puolustaa ja tukee.
Ne ystävät, rakkaat ihmiset...

Se lupasi soittaa huomenna, vähäsen säikähdin..

Embryo

Huomenna koittaa parempi päivä,
mä olen väsynyt... Tuntuu et silmät painuu väkisin kiinni...

Luottamus sai uuden käsitteen mun elämässä,
harkitsen asioita uudemman kerran,
katsotaan mihin se johtaa, vai johtaako mihinkään.

"Jos pystyisin, tarttuisin häntä kädestä ja kertoisin,
miten paljon hänestä välitänkään, miten rakas hän on.
Kuinka elämä olisi tyhjempää ilman häntä, kuinka hänen
läsnäolo saa oloni tuntumaan paremmalta.. ♥ "

Hiljaisuuden jälkeen on vain pimeyttä,
ei pienintäkään valonpilkahdusta,
ei ääntä ei laulua.. vain hiljaisuus.

Dear Diary

Huomasin, että se olen minä, joka kärsii.

Mun ajatukset ei vieläkään jätä mua rauhaan,

ja tää tuska on hirveä kantaa, mä en jaksa.

Joka ikinen, astetta surullisempi,

laulun säkeistö, lause, mikä vaan,

saa multa aina kyyneleen. Tää ei lopu.

Miten mua oksettaa, mä tunnen itseni todella heikoksi.

Voisin melkein jopa sanoa, että tää kuluttaa mua enemmän,

kun mikään muu tähän mennessä.
..Mä en jaksa, en todellakaan jaksa..

" ..Sua vain yli kaiken mä rakastan,
Sinä taivaani päällä maan.
Minä maiset murheeni unohdan
sinisilmiis' kun katsoa saan.
Mä jos kauas sun luotasi joutunen,
kuvas seuraa mun matkallain.."

Ohne Dich

Toivon että tää olo menee pois,

mua sattuu rintaa (huom ihan oikeata kipua)

ja tää tuntuu tosiaan aika kipeeltä.

Mä makoilen sängyssä ja toivon saavani unta.

Isukki poistui talosta, avaimet palauttaa kun on saanut

häkkikellariin lukon... Mulla on joku todella outo tunne.

Vähän sellanen, et tästä ei tuu mitää. Ei todellakaan.

Kävin KELA:ssa, ja työkkärissä.

ja RAX:issa, kaverilta aikanen joululahja :3

En tiiä, tästä vois alkaa kääntää tätä blogia positiivisempaan päin...

http://www.youtube.com/watch?v=VwQFmghga0c

Daylight

" Woah my Baby, how beautiful you are..

..and woah, my Darling, completely torn apart.
You're gone with the sin, my Baby and beautiful you are..
..so gone with the sin, my Darling..."

Kohta KELA:an, >___<

Isukki taitaa tänään jättää avaimet meille...

Aamulla 8 aikaa mietin, että onkohan kukaan ruokkinut kissoja,

ei ollut, koska niillä ei ollut ruokaa. (Viimeksi syöneet eilen illalla)

Kysyin isältä että onko ne ruokittu, se vastas aika välinpitämättömästi;

"Ei oo ku se oli loppunu jo eile illalla"

Olipa aika... orpo olo, lähetin äitille viestiä et laittas mun tilille rahaa,

käyn ostaa niille ruokaa. Se vastas et käy Tanjalla (sisko) hakemassa rahaa.

No minäpä pyöräilin sinne ja sain rahaa, nyt molemmat kissat on saanu syödäkseen

ja nukkuu tyytyväisenä mun sängyllä...

Jotenki sellanen tunne et täst ei tuu yhtää mitää, ei noi kaks junttia

osaa tehä oma-aloitteisesti yhtään mitään hyödyllistä...

Painajaiset

Ne on piinannut mua aika pitkään, kukapa ei näkisi painajaisia?
Mutta, tällä kertaa mä heräsin siihen,
että haukoin henkeä samalla kun yritin lopettaa itkua,
olin kauttaaltaan hikinen ja tärisin.
En tiennyt nukuinko vai olinko hereillä?
Otin tikarin ja menin nurkkaan istumaan,
jotta näkisin siitä koko huoneeni, tärisen vieläkin.
Ajattelin että mitä jos joku tulee tosta ovesta,
onko tää oikeesti unta, mitä mä teen?
Tietenkin ensimmäinen ajatus;
nipistänpä itseni hereille.
Mitään jännää ei tapahtunu, en herännyt uudelleen
sängystä. Ei mitään, istuin vain...

Istuin siinä kai sen puolisen tuntia, mua pelottaa vieläkin.
Enkä taida mennä tänään nukkumaan ollenkaan..

Sinne, tänne ja takaisin.

Here we go again, all the way from the start...

Sain huoneen järjestystä muutettua uudelleen,

ja ripustettua molemmat Sonata Arctican seinäliput...

...Mut silti tää tuntuu jotenkin niin tyhjältä?

"...Ja elämä on kuin elokuvaa,
prinsessa prinssin lopulta saa..
..Tiara ja kangasta valkeaa..."

Mulla on edelleen pelottava tunne,
tunne siitä, että kaikki ei olekkaan niin hyvin,

kun tiedän sen olevan. 

Mikä mua vaivaa?

Pitäis saada jotain ajateltavaa,

päivät vähenee ja armeija lähestyy,

sitä mä nyt odotan, täytyy selvitä sinne asti.

Sitten helpottaa, ainiin ja se joulukin on kohta...

Mä taidan viettää tän joulun ihan yksin. Ihan omasta tahdostani...

 

 

Muistan sen ajan, kun olin oikeasti yksin.

Kokoajan, päivästä toiseen.

Ei ollut siitä kiinni, etteikö kavereita olisi ollut.

Vaan siitä, etten tahtonut heidän seuraan, inhosin heitä.

Kasvattiko se sitten minut sellaiseksi kun olen nyt?

Sain omat ajatukset, en ollut muiden ohjattavana,

löysin sen oman tien, ja muokkasin sitä tarpeeni mukaan.

Ja nyt kun katson peiliin, en tiedä pitäisikö hävetä,

tuntea syyllisyyttä vaiko olla ylpeä.

Rauha...

Sitä en kai koskaan tule saavuttamaan,

paitsi silloin kun minut lasketaan haudan lepoon,

mutta siihenkin kestää vielä kauan...

If I could...

"...If I could fly,
like the king of the sky;
Could not tumble nor fall,
I would picture it all..
If I could fly,
see the world through My eyes;
Would not stumble nor fail,
..to the heavens I sail.."

Tuol sataa lunta, mä en ala x_X

Ja mulla on tylsää, se ei sinänsä ole mitään uutta..

Heaven's Door

Nyt on huone järjestelty uuteen uskoon,

voisin vielä joku päivä ripustaa seinäliput seinille,

ettei tää näyttäs niin ankealta...

Asiat alkavat jo olemaan parempaan suuntaan menossa,

mutta kutenkin se pieni tunne, että jotain puuttuu.

Ja tiedän sen, että sen jonkin saamiseksi täytyy

odottaa... ja kauan. Eipä tuo mitään, sitä onkin

tultu harjoteltua jo vaikka kuinka kauan...

Pystytään arvostamaan tätä elämää,

oli se sitten sen arvoista tai ei,

sitä en vielä tiedä,

kysykää uudelleen 40 vuoden päästä...

Otsikko

Isän muutto tehty, aika paljon tavaraa lähti sen mukana.
kämppä on tyhjä, todella tyhjä.
Mut se jätti jotain kamojaa viel sinne,
sano et se ottaa ne kyytii sit jokus...
Ja olin vaihteeks siskolla vahtimassa koiraa,
onneks sain seuraa o/ Näillä mennää...

EDIT:
Voisin siivoilla ja vaihtaa huoneen järjestystä...

A broken heart still bleeds..

"Never ever talk, never ever smile,
knowing that my life won't be the same.
Never ever touch, never ever feel,
I will never hear you call my name.
Never ever talk, never ever smile,
all I see is a future full of fear.
Never ever touch, never ever feel,
I can never whisper in your ear; Im sorry.."

Hammerfall - Never, ever

Tää päivä on ollu pelottava,

isä huus ja raivos pitkästä aikaa.

Se tekee sen yhtä pelottavasti kuin aina ennenkin .

Mut passitettii siskolle koiravahdiks, ihanata.
Huomen aamuna pitäs mennä auttamaa isukkia 

muuttolaatikoiden kanssa...

Taidan viedä ton koiran ulos ja päättää tän päivän.

Oyasumi~

Pahvilaatikoita ja kahvia

Mä sain tänään kuulla isän tulevaisuuden suunnitelmia,

sinänsä pelottavia, mut pystyy arvostamaa.

Se taitaa olla enemmän sekasin ku mä.

Täällä alkaa olemaan jo ahdas tunnelma,

eikä se johdu siitä että mun huone on täytetty

noilla pahvilaatikoilla. Mua ahdistaa 

ajatus siitä, että mun elämästä katoaa jotain tärkeää,

jotain...?

Mä odotan että tapahtuisi jotain jännää,

jotain uutta ja mielenkiintoista, jotain

mitä en ole vielä kerennyt kokea.

Tahdon tavata uusia ihmisiä, tehdä jotain.

Joskus tuntuu siltä että mä olen ihan yksin

omien ajatuksieni kanssa, taino eiköhän jokainen ole joskus.

Mutta koko ajan, mä en saa ajatuksia pois sieltä.

Mä haluan ne pois. Kaikki.

Aloittaa kaiken alusta, syntyä uudelleen.

Jonnekkin muualle, jonnekkin missä mua ei tunneta.

Voisin korvata heikkouteni jollain, parantaa haavoja,

auttaa itseäni, olla minä. Mua ei enää pelota.

Olen hämmentynyt, täytän ajatukseni valheilla,

jotta minulle tulisi edes hieman parempi olo...

Olen kunnossa, paremmassa kuin koskaan ikinä ennen.

Kultalusikka

Alan jälleen pikkuhiljaa muistuttamaan sitä ihmistä,
josta tämä kaikki lähti, olen siis takaisin lähtöpisteessä.

En ole vielä henkisesti tarpeeksi vahva,
jaksan kyllä, ei minulla ole mitään hätää.
Selviän aina, niinkuin ennenkin.

20:08

Asiathan voisivat olla paljon huonomminkin, eikö?

Käyn keskusteluja läpi päässäni,
yhä uudelleen ja uudelleen,
miettien sanojen tarkoitusta,
etsien piiloviestiä rivien välistä.

Tähän kipuun alkaa jo tottua,
se on jotenkin lievempää kuin ennen.
Tai sitten olen tullut vahvemmaksi,
henkisesti.

Enkä voi miellyttää kaikkia, ehkei mun tarvitsekkaan.
Mitä mun pitäis ajatella, tahdonko oikeasti?
Sisälläni ristiriitanen tunne, jota en osaa ratkaista.
En nyt, vanhana ja viisaampana sitten.
Oksettaa ja kuvottaa, jotkut ihmiset.
Joihin luulee pystyvänsä luottamaan,
näyttämään mitä oikeasti tuntee...
..ja tulla sen jälkeen hylätyksi.
Olen ehkä katkera, ehkä ilman syyttä.
Ehkä vika oli minussa. Ehkä en osannut
käsitellä asiaa niinkun piti. Ehken ole tarpeeksi hyvä.

Ehkä nauran vieläkin. kierosti ja pitkään.