Spark of life

Lumi tulee ja kylmyys puree kovempaa kuin koskaan ennen,
kävelen pientä polkua pitkin metsässä, jossa koskemattomasta
lumesta voi erottaa pienten eläinten jättämiä jälkiä.
Ilta alkaa hämärtää joten käännyn takaisin kotia,
kunnes kuulen metsän kuiskaavan jotain josta en saa selvää.
Mietin hetken, en tahtoisi eksyä enään uudelleen, mutta houkutus on liian suuri.

"Isoja ovat lapsuuteni puut,
alastomia runkoja..
Tuulettomia, linnuttomia, mustia rankoja..
Ei lapsena ikinä eksynyt metsään vaikka tahtoikin..
..Nyt eksyy kyllä vaikkei tahdo, tai vaikka tahtookin..

Katsomme pimeyttä silmiin unta joka ei jää,
Elämään kuin hetken vain..
Katsomme pimeyttä silmiin mutta jota ei nää,
Kun pienen hetken vain...

Se mitä sanot on kuin vieraan sanomaa,
Mut sano vaan se tuhannen kertaa.
Se mitä sanon on kuin vieraan sanomaa,
Mut sanon vaan ja vielä sen kertaan.."

Vähänkö väsy,

huomaa hyvin että kesä on jo kauan aikaa sitte menny ohi

ja alkaa masentaa, joka ikinen syksy ja talvi menee koomatessa...