Sinne, tänne ja takaisin.

Here we go again, all the way from the start...

Sain huoneen järjestystä muutettua uudelleen,

ja ripustettua molemmat Sonata Arctican seinäliput...

...Mut silti tää tuntuu jotenkin niin tyhjältä?

"...Ja elämä on kuin elokuvaa,
prinsessa prinssin lopulta saa..
..Tiara ja kangasta valkeaa..."

Mulla on edelleen pelottava tunne,
tunne siitä, että kaikki ei olekkaan niin hyvin,

kun tiedän sen olevan. 

Mikä mua vaivaa?

Pitäis saada jotain ajateltavaa,

päivät vähenee ja armeija lähestyy,

sitä mä nyt odotan, täytyy selvitä sinne asti.

Sitten helpottaa, ainiin ja se joulukin on kohta...

Mä taidan viettää tän joulun ihan yksin. Ihan omasta tahdostani...

 

 

Muistan sen ajan, kun olin oikeasti yksin.

Kokoajan, päivästä toiseen.

Ei ollut siitä kiinni, etteikö kavereita olisi ollut.

Vaan siitä, etten tahtonut heidän seuraan, inhosin heitä.

Kasvattiko se sitten minut sellaiseksi kun olen nyt?

Sain omat ajatukset, en ollut muiden ohjattavana,

löysin sen oman tien, ja muokkasin sitä tarpeeni mukaan.

Ja nyt kun katson peiliin, en tiedä pitäisikö hävetä,

tuntea syyllisyyttä vaiko olla ylpeä.

Rauha...

Sitä en kai koskaan tule saavuttamaan,

paitsi silloin kun minut lasketaan haudan lepoon,

mutta siihenkin kestää vielä kauan...