Mä sain tänään kuulla isän tulevaisuuden suunnitelmia,
sinänsä pelottavia, mut pystyy arvostamaa.
Se taitaa olla enemmän sekasin ku mä.
Täällä alkaa olemaan jo ahdas tunnelma,
eikä se johdu siitä että mun huone on täytetty
noilla pahvilaatikoilla. Mua ahdistaa
ajatus siitä, että mun elämästä katoaa jotain tärkeää,
jotain...?
Mä odotan että tapahtuisi jotain jännää,
jotain uutta ja mielenkiintoista, jotain
mitä en ole vielä kerennyt kokea.
Tahdon tavata uusia ihmisiä, tehdä jotain.
Joskus tuntuu siltä että mä olen ihan yksin
omien ajatuksieni kanssa, taino eiköhän jokainen ole joskus.
Mutta koko ajan, mä en saa ajatuksia pois sieltä.
Mä haluan ne pois. Kaikki.
Aloittaa kaiken alusta, syntyä uudelleen.
Jonnekkin muualle, jonnekkin missä mua ei tunneta.
Voisin korvata heikkouteni jollain, parantaa haavoja,
auttaa itseäni, olla minä. Mua ei enää pelota.
Olen hämmentynyt, täytän ajatukseni valheilla,
jotta minulle tulisi edes hieman parempi olo...
Olen kunnossa, paremmassa kuin koskaan ikinä ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti