End of this chapter.

Mä en tiedä, enään mistään.
Tätä voisi kutsua uudeksi luvuksi mun
pienessä elämässä, sydän palasina.
Sirpaleita keräillen kokoan itsestäni uutta,
alati muuttuvaa minääni.
Siinä voi kestää hieman,
mutta nyttenhän minulla onkin aikaa...

"Toisiinsa kietoutuneina,
he kulkevat metsän halki.
Heille tuntemattoman.
Pienille loputtoman

Rukkapeikkotakkutukka
ja heikkopeikkopelokas.
Molemmat niin urheina,
ovat toistensa tukena

Mitä puiden takana heitä odottikaan?
Niin kaunis kukka.
Jota ei osaa sanoin kuvailla...
..sSen tahtoi itselleen rukkapikku takkutukka.

Lyijynraskaita,
Jalkojaan ei tunne kumpikaan
Ei maailmaa.
Ympärillään pelkkää harhaa..

Halki jäätyneen maan,
he kulkevat käsikkäin.
Katsomatta toisiaan..
..sanomatta sanaakaan.

Jään pinnasta peilasivat,
huurtuneita kasvojaan.
Silmät niin vettyneet.
Ovat isäntiinsä pettyneet.

Se kukka kuoli ja takkutukan kyyneliin,
hukkui heikko peikko.
Niin se vain menee,
ei aina käykkään niin...
...kuten toivoi rukkapikku Takkutukka..

*Sormet vieraat soittavat
Tätä soitinta
Kuoleman sormet
kylmät ja kankeat

Astun sisään portista
Vieras maailma
Avautuu sen takaa
Maisemat ankeat

Nyt sanat on jo sanottu
Laulut on laulettu
Aamun koittaessa
Ilta jo hämärtää

Kun hukun itkuuni
Toivon että jää
Edes kauniin kukan nimi
Tänne elämään"

- Kotiteollisuus: Satu Peikoista