60:nes blogimerkintä

♫ 5 päivää armeijaan on,
laskin aivan itse... ♪

Mä taidan olla hullu, normaalit ihmiset laskee päiviä millo ne pääsee pois.

Mä teen päinvastoin :'D No hittoku mitää muutakaa kehittävää tekemistä -___-
Aattelin jos tekisin tollasen ISON
ruutusuurrennoksen, tosta kuvasta:

(se nyt näyttää tolta ku on huonossa valossa otettu kuva ja sitä on vähän rypistelty ;D)

Aattelin et jos tekisin jokaisesta kirjaimesta yhden A4 kokoisen,

ja isoista sitten kaks :D Jos siitä tulis hieno ni laittaisin seinälle sitten. Kivasti...

Adventure part 321

Näinpä se uusvuos sit meni, olipa jännä seikkailu :D

Kiitos Miialle, se piristi mua sopivasti seikkailukuntoon,
se tuli meille, juotii ja kuunneltii musaa, kunnes päätettii pompata Cherii.
Siel oli sen tuleva mies, ihan selvästi ;D Kello läheni jo 11 ja päätin kotia lähteä.
Torilla törmäsin vanhaan kaveriporukkaa, tuli outo fiilis...
Mutta kuitenkin, seikkailu alkoi kun pääsin kotia:

Kotiin hoiperreltuani muistin Mikon jättäneen mulle ilotulitteen,
en omista sytkäriä, ja pihalla oli vielä paljon porukkaa ampumassa
raketteja, jotin päätin mennä ulos hakemaan tulta mun rakettiin
(Kuulostipa toi lause oudolta ;D )
Anygay, ulkona ensimmäinen iso aikuisperhe oli  lauma venäläisiä :D
Ei se haitannu, kävin tulta kysymässä, ne osas kohtalaisen huonosti
suomea, joten sönkkäsin niille englantia, jännää.
Sain tulta rakettiin, mutta se oli kai kastunut kun se ei lähteny
minnekkää :D Me sit ulvottii kilpaa siinä vedet silmissä,
mä lohkasin jotain asiaan sopivaa ja räkätys jatkui pidempää.
Siel joku Vladimir tai joku vastaava sanoi että mä oon hauska :'D
Se pyys mua niiden mukaan juomaan ja bailmaamaa, harkitsin asiaa
~5 sekuntia ja suostuin, tietenkin. Eihän ilmaisesta juomista, saatikka
uusista ihmisistä saa kieltäytyä, eihän?

Vladin kämppä oli aivan meidän talon lähellä omaani,
jos se oli sen kämppä, muistaisin hämärästi sen sanoneen
että kämppä on jonkun sen sukulaisen, ne on nyt vain
vierailulla suomessa. Kuitenkin, hetken aikaa siellä juotiin smirnoffia
ja vodkaa :D Ylläri...
Paikalle saapui joku hienosti pukeutunu mies, mukanaan todella
pitkä nainen. Se sano et bileet jatkuu Kouvolassa, tai jossain siellä päin.
Siinä vaiheessa mä ajattelin mennä jo kotia, Vladi sanoi että heillä on kuski
siellä, että kun haluaa päästä pois niin sanoo vaan. No tottakai mä menin mukaa :D

Auto, jolla me kuljettiin muistutti epäilyttävästi limoa, mutta se oli paljon korkeempi.
Auton sisällä oli minibaari <3 Joka tyhjeni jo ennen puoltavälia matkaa :D

Kämppä, jonne päädyimme oli joku vuokrattu kerhotila, iso semmonen.
Siel oli uima-allas, sauna, takka ja muut krääsät, helvetin iso tila.
Ja siellä oli porukkaa aivan sairaasti :D Tanssittii ja biletettii ja~

Yksityiskohtia kertomatta aivan mahtava reissu, all hail to random people o/

Joku soitti mulle tuntemattomasta numerosta joskus ennen 8, kuka tunnustaa?

Yötä kuunnellen,
muistot vetää taas toiselle puolelle mieltä.
Sinne, minne kenelläkään ei ole mitään asiaa.
Minun omia muistoja, ahdistavia osittain pelottavia ja opettavaisia.
Joista aion oppia joskus...

Minun mieleni on kuin vankila;
sinne joutuu kaikki paha,
se on siellä kauan, kunnes se pääsee pois.
Ja tekee taas tuhoaan. Ei siitä eroon pääse.

Mä en ole ajatellut tehdä mitään, olla vain.
Odottaa rauhassa, että se armeija alkaa,
olla stressaamatta mistään, koittaa elää.

"En osaa olla, tai olla olematta.
Aina täytyy tehdä jotain, tai olla tekemättä."

Joulu, just the way I like

Vuodatanpa pahan oloni nyt tänne, minnes muuallekkaan?

Elikkäs, päivän suunnitelmana oli about tällänen;
Aamulla menen kaverille heittämään joululahjan, (toivottavasti se tyksi siitä)
siitä sitten siskolle, isukki käymäs kans siel ja siitä sitten Lammille.
Mutsin miehelle viettämään joulu loppuun.

Suunnitelmat ei kuitenkaan ikinä mene niin kuin pitäisi joten...

Kaikki oli hyvin, kunnes saavuttii siihen kohtaan missä menen

siskolle, ja isukki olis siel. No ne haki isukin sitten...

Se oli niin humalassa kun olla ja voi! Se sammui Emman (mun kummitytön, 2v)

huoneen lattialle... Emma vähän ihmetteli että mitä tapahtuu.

No syötiin siinä jouluruokaa, isukki ottaa edelleen lukua...

Jossain vaiheessa se heräs, annettiin sille lahja ja sen äänestä kuuli

miten yksinäinen, katuva... sitä varmasti harmitti. Kerranki ostettii

sille lahja. Ja kunnollinen sellanen... Ajettiin isukki kotia ja menin

mun toisen pikkuveljen kanssa kotia. Myöhemmin he lähtivät sitten

sinne Lammille. Minä käin yksin. Ihan omasta tahdosta lupauduin

koiravahdiksi. Ompa erikoinen tapa viettää Joulua...

Jostain syystä valutin tätä tekstiä kirjoittaessani kyyneleen jos toisenkin.

Iloista ja onnistunutta Joulua lukijoille.

Jahas

..Eiköhän tääki sit ollu omalla tavallaan erikoinen päivä.

Ja tietenkin ne kaikki oli ulkona, samaan kellon aikaan,

jopa samassa bussissa. Mua pelotti taas.

Astuin bussiin ja näin sen lämpimän hymyn,

edelleen yhtä lämpimänä. Ajattelin että parempi

jos istuisin mahdollisimman taakse. Se päätti moikata

ja kaikki ajatuksenjuoksu hävisi mun päästä.

Istuin hänen taakseen ja hän kysyi minne menen.

Vastasin ja olin aivan hiljaa, sydän veteli ylikierroksia. Taas.

Pienen hiljaisuuden jälkeen vaihdoin paikkaa. Menin seisomaan.

Laitoin kuulokkeet korvilleni, jopa Ipod oli mua vastaan.

En olis halunnutkaan eristäytyä muusta maailmasta,

en ainakaan juuri sillä hetkellä. Ennenkun hän hyppäsi pois bussista,

se vilkutti ja hymyili, vilkutin takaisin ja sain juuri ja juuri ulos suustani;

"Nähää joku kerta.." Miten ääliöltä seki kuulosti...

"Juu.." Se olikin yhtä vakuuttava kuin minä.

Miten monta ristiriitasta ajatusta mun päähän mahtuukaan.

Kylmä aamu.

Kokonainen valtameri mahtuu pehmeälle ihollesi.
Sen rantoja kaluan, kuljen tahallani itseni eksyksiin..
On niin lämmintä olla täällä, sädekehäsi hehkussa.
Pehmeiden siipiesi suojassa, aamu auringon lantiolla...

..Tunnen siipiesi pehmeän hipaisun,
aamun kirkkaassa valossa.
Kun sinut viereeni saan, et pääse pois ollenkaan,
et lennä enää milloinkaan.
Valon rajalla, rajalla taivaan ja maan,
on kylmä, vesi jäätyy uomaansa.
Siellä kadonnutta sydäntäni etsit,
löydät yön joka päivää keinuttaa...

Silmäsi syvissä kuopissaan, makaavat kivisiksi muuttuneina,
sydän eloton rinnassasi lepää kovaksi luutuneena,
siipiesi riekaleet likaisilla lakanoilla...

Elämä lupasi liikaa kai, sait syliisi vain arjen,
etkä mitään muuta saa, yö päivää keinuttaa,
ja minä lupasin liikaa kai, sait sydämeesi arven
etkä mitään muuta saa yö päivää keinuttaa...

Jospa kuitenkin.

Tämä soi taustalla..

En mä tiiä,
kaikki katoaa tai menee rikki.
Eikä musta tullut sitä mitä tahdoin.
Tänä vuonna olen tutustunut uusiin ihmisiin,
joihinki ehkä liian hyvin. Mietin usein että miksi.
Vastausta tuskin tulen koskaan saamaan, eikä se haittaakkaan.
Olen tottunut elämään näin, ja tällaiseksi olen kasvanut.
Tällainen olen minä...
Jokaisena päivänä olen katsonut ikkunasta ulos,
etsien jotain, jotain, jotain...

En ajatellut kadota, olen paikallani.
Mietin elämää, jossain suuremmassa mittakaavassa.
Ahdistaa, se on sekavaa ja suurimmaksi osaksi aika mahdotonta.

Tätä tää elämä sitten on, kai?

"I can't handle the pain,
this life is so hollow.
And I can't make the rain,
to drown my own sorrow.
And I can't stand this life,

when you are my poison.."

"Collect this dust from lies and grief and promises.."