Tietoja minusta

Oma kuva
" Dancing on the path and singing; now you got away. You can reach the goals that you have set from now on, every day. There is no way you would go back now, oh no, those days are past. Life is waiting for the one who loves to live, and it is not a secret.. "

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Onnellinen, onnellinen, onnellinen perhe.


Tänään päiväni koostuu pääpainotteisesti hämmennyksestä, säälistä, vihasta, tuskasta, surusta.
Olen taas alkupisteessä, yritän ymmärtää parhaani mukaan miten minusta on muokkautunut tällainen.
Millainen minä olen ja miksi? Keskustelu herätti monenlaisia tunteita ja kysymyksiä,
enkä jälleen kerran tiedä miten niihin pitäisi reagoida.
En ole koskaan kyseenalaistanut vanhempieni toimintaa, vähän vanhetessa alan miettimään enemmän miksi asiat olivat niin, kuin ne silloin oli. Enään en ole edes varma haluanko tietää. Se pienen pojan iloinen nauru päässäni on muuttumassa ivalliseksi räkätykseksi. Sisälläni heräsi miljoonia kysymyksiä, mitkä saa mun vatsan sekasin. Enkä enää pysty katsomaan asioita viattomien sinisten silmieni kautta, maailma täytyy kohdata ja hyväksyä ne tosiasiat. Oli ne mitä oli.

Joskus ymmärrän, miksi lapsuuteni oli suurimmaksi osaksi ankeeta... Ei huono, mutta ankeeta.
Kyllä mulle joskus puhutaan kuin aikuiselle, toivottavasti.
Mulle on kehittymässä tunne siitä, että mua tai ketään mun sisaruksista ei ole pienenä hyväksytty,
kun asioista ei ole puhuttu tai ne on pidetty pimennossa. Ei ole kerrottu miksi on ankeeta, miksi me muutetaan viikon varoitusajalla toiselle paikkakunnalle, miksi isä muuttaa pois. Ei kyllä olla kysytty, on opetettu että ei ole meidän asia. Todellisuudessa ne koskee meitä aika paljon.

Oma ajatusmaailma muuttuu rajusti, ja minäkuva saa jälleen kerran osumaa.
Tätä vauhtia siitäkään ei paljoa käteen jää. Mieleen painunut kuva onnellisesta perheestä katoaa mielestä onnellisine hymyineen. Kaikki on okei, ne sanoo. Hämmentynyt nuori ei tiedä mitä tapahtuu, mitä tehdä, kenen puolella pitää olla, kuka hylkää, ketä pitää vihata.

Enpä oikeestaan tiedä, mitä mun pitäisi enään ajatella. Enkä nyt jaksa.

o/



" Kun kasvan aikuiseksi, haluan kasvaa normaaliksi. "
- Janne

torstai 23. toukokuuta 2013

Wildfire

Hola ihmiset!

Viikko on ollut raskas, paljon on tehty ja uusiin ihmisiin tutustuttu.

Viime yönä en saanu nukuttua, joten pistin vaatteet päälle ja sniikkasin ulos.
Hain muutaman klapin ja istuin nuotiolle ihmettelemää (helvetin huonosti sytty muuten sateen jälkee.. ) ja tapani mukaan aloin kelailemaa asioita, vaikka luulis et ne olis jo miljoonaan kertaa käyty läpi.

Mulla on huonosti muistikuvia koulunkäynnistä, joka vähän hämmentää. Muistan tiettyjä tunteja, ihmisiä, tapahtumia, mun mielestä liian vähän. Aika paljon noistaki on negatiivisia, valitettavasti. Mietin myös, että miksi mä olen kasvanut tällaiseksi. Millainen olen? Ala-asteella sanottiin, että olen luonteeltani erittäin kiivas ja villi, ylä-asteella todettiin että hiljainen, ilmeetön ja kyyninen. Mistä kaikki tuo johtuu? Ala-astetta en osaa selittää sen kummemmin; paha AD/HD, pienenä paljon energiaa.. Ylä-asteella raju muutos tapahtui muuton kautta. Se kaveriperusta, jonka rakensin, murrettiin kokonaan. Kaikki meni kerralla uusiksi. Ujous kesti uudessa koulussa liian pitkään ja aloin tuntemaan pientä katkeroitumista vanhempiani kohtaan. Kahden vuoden kuluttua uudessa koulussa sama toistui, mutta tällä kertaa olin paljon onnellisempi. Pääsin takaisin sinne, minne luulin kuuluvani. Luulin.

Eihän mua kukaan tuntenut enää  ja se taisi olla se viimenen naula siihen arkkuun. Vähitellen vihasin kaikkea.. ja kaikkia. Tuntui kun koko lapsuus olisi ollut turhaa valetta. Koulukiusaaminen ei yhtään helpottanut asiaa. Näiden asioiden käsittely on ollut pienempänä hieman pimennon peitossa, enkä osaa vieläkään tarpeeksi hyvin.

Ajatus pätkii, jatkan tätä myöhemmin sitten joskus.

Chillailkaa o/

tiistai 14. toukokuuta 2013

Open your skull for new fairytales

Saatana, käytii porukalla soutelemassa parin tunnin verran, mä kerkesin palaa melkee kokonaa >:( päästii illalla grillailemaaki ja tää loppuilta meneeki sit pienen musaprojektin  parissa. En muistanukkaan et X-Japan tekee hyvää musaa :p

 X Japan - IV

torstai 2. toukokuuta 2013

Vappen Happen

Sinne se meni, simat on juotu ja munkit syöty.
Käytiin tiistaina grillaamassa lammasta, enkä oo varmaa ikinä syöny mitää niin hyvää grillattavaa <3
Viikonloppu alko aikasemmin ja palaudun siviilikeskukselle joskus sunnuntai iltana "jee".
Hirveesti HIM/Helloween  soinut päässä, taitaa kesä olla jo tulossa :D
Tänä aamuna työmiehet poras yläkerrassa, sammu netti ja ne tuli täält kysyyn et sammuko :'D

Ja jotain jotain.. Over and Out! o/



                               " I'm waiting for your call and I'm ready to take your
Six six six in my heart
And I'm longing for your touch and I welcome your sweet
Six six six in my heart
I'm ready for the fall and I'm ready to take your
Six six six in my heart
Longing for your touch and I welcome your sweet
Six six six in my heart
Right here in this heart
Right straight through my heart
Oh, right here in my heart "

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tyhjä aamu

"  Nainen makaa yksin vuoteellaan,
   peitto turvanaan.
   Ääriviivat vartalonsa
   piirtää kuvan seinään valkeaan...
"



Pitkästä aikaa, hän ilmestyi uniini, enkä edes muista, 
millon viimeksi olisin tuntenut niin voimakasta pelon tunnetta.
Vessassa pähkäilin pitkään, oksettaako vai ei. Ei oksettanu.
Aamu meni heti pieleen, tänään pitäisi soitella ympäri Lahtea ja etsiä siviilipalveluspaikka.



" Sydäntä ei kierrättää voi,      
siinä liikaa mustaa on.      
Sydäntä ei kierrättää voi,      
se on miltei loppuunkulunut...
" 



Aloitan pyöräilyn heti kun pääsen täältä pois.
..Ja muutan ruokavaliota.
...
Kahden vuoden sisällä tullut 30kg lisää painoa,
aika hälyttävää ja jotain täytyy asialle tehdä.
saapahan jotain tekemistä,
 kirjoittaminen ei tunnu enään auttavan.
Eiköhän tää taas tästä,
Just need a little more time.
(tuntuu että totaki tulee hoettua kokoajan..)


" Vaan sillä on ruusuja sormenpäissä
ja sillä on sieluja seitsemän.
Sillä on liekit hännännokassa,
huulet on suudeltu rikki..
"



Until next time!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sinne ja takaisin

Buwah!

Hetken aikaa mietin, että jaksanko kirjottaa ollenkaan enää tänne... jaksaa jaksaa! >:D
Vihdoin ja viimein oon saanut uuden koneen kasattua ja toimintaan, sitä saatanan kameran piuhaa en löydä vieläkään.. Aika paljon on muuten aikaa kulunut viime kirjotuksesta, pistän kaiken ylimääräsen härdellin syyks :D Mitäs mulle kuuluukaan.. Mulla alkaa siviilipalvelus huhtikuussa ( jipii ) kämppä saatu jo kämpän näköseks ( tosin, taulut ja kellot pitäs laittaa seinille, iskuporakone pitäs jostain nykästä ) ja ööö...Eipä oikeestaan muuta. Elämä on jokapäivästä selviytymistä. Mä elän vieläkin! :D

Kuittaus tähän:

tiistai 15. tammikuuta 2013

Corrupted Memory

It seems that my Nightmares are starting once again,
more powerful than ever before, I'm starting to freak out.. I guess?
And I have totally lost of contorling em'.
Didn't sleep well, woke up like 4:38 and haven't slept since x__x

Now I'm just waiting for my coffee writing down this blog.
I don't have much to say this time either, and those photos I promised..
..Still working on it :D

I manage to survive, like always been.

See ya laters o/

perjantai 4. tammikuuta 2013

Some another time

Mmmmmmmeh!

En oo jaksanu tehdä mitään, en ollenkaan mitään.
Kaikki energia hävinny taas jonnekki.

Enkä mä niitä kuviakaan vielä ole saanut aikaseksi,
jos kokeilen maanantaina uudelleen :D

Laitoin tietokoneen Huuto.nettiin myyntiin, jos vaikka joku ostais ni saisin kasattua uuden :D

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ohopsan!

Joo, se siitä kuvapostailusta. Kameran piuha on edelleen häviksissä, mutta fear not!

Tän viikon perjantaina tulee kiinteä netti, ja koska läppärissä on muistikortin lukija, niin saan postattua kuvia sitten tämän viikonlopun aikana :D

Mulle ei taas kuulu mitään uutta, en saa nukuttua kunnolla. Tie sit mistä johtuu, dunno, dont care.

QUIT!

torstai 8. marraskuuta 2012

Just another mornin'

Hammerfall - The Fallen One


Tsiisus, eilinen yö meni ihan puihin ja nukkumisesta ei taaskaan tullut mitään.
Jostain kumman syystä aloin miettimään kaikkea mitä Ala- ja Ylä-asteella tapahtu,
tiiätteks, sellasia ei-tavallisia tapahtumia? Jokatapauksessa, jossain vaiheessa huomasin kellon olevan jo 3 aamulla .__.

Ajattelin pitää pienen kuvapäivityksen, mutta huomasin että kameran piuha on edelleen piilossa jossain! >:( Mistähän mä löydän uuden piuhan..

Lupailen teille ensviikoks jonkinlaista kuvapostausta, kiitos ja näkemiin.


Kuitti o/

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Muuttoa!

Muuttomusaa!

Noniin.. vuokrasopimus, sähkösopimus, ja jäätävä roudaaminen.
Ollaan jo hyvillä mallilla, huonekalut puuttuu.

Kaikki kamat hujanhajan, mitään ei meinaa löytyä .__.

..ja yläkerrassa asuu joku foliohattu, joka tuli heti ekana yönä valittamaan metelistä. (kasattiin sänkyä ja koska ei oo seinäkelloja viel laitettu ni ei tiedetty sen olevan jo 12 :D) foliohattua ei kuulemma kiinnostanut sängyn kasaaminen. Ihme mulkero.

...Iidalla on vallan vitusti tavaraa :D sitku saadaa kaikki järjestettyä niin päivitän kuvaa tännepäin.

See ya o/

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Paljon onnea Minä!

Jee, 22v synttärit!

Hyvä syy nukkua koko päivä >:D
Käytii eilen poimimassa karpaloita suolta. Miksi ne kasvaa vaan suolla? :x
Ja mulla on selkä kipeenä :D

...mistään muusta mä en nyt keksikkään valittaa :D

ONNEA MINÄ! MINÄ PARAS!




tiistai 9. lokakuuta 2012

10.10.2011


" Tunnut kovin etäiseltä,
olenkohan tehnyt jotain väärin?
En oikein tahdo saada sanoja suuhuni,
saatikka ulos sinun kuultavaksi.
Mitä sinä ajattelet minusta?
Voisinko olla edes hetken paikallani,
hiljaa ja miettiä uudelleen?
En saa vieläkään rauhaa,
ajatukseni kummittelevat
ja valvottavat pitkin yötä.
En sinua vihaa, lupauduin sinulle ja sinä minulle.
Kuulostaa valmiiksi kliseiseltä, kuulostakoon.
Jaksat hymyillä, sinä aina jaksat,
mutta tiedän lopuksi olevani jälleen yksin,
sinä väität toista mutta olen jo kerran tämän elänyt
ja tiedän miten se päättyy.. Kiitos kun kuitenkin yritit. "


- 10.10.11.








Plääh, Iidaki alotti koulun. Mahdollisesti löydettiin kämppä läheltä Lammin keskustaa.
En keksi oikeestaan muuta päivitettävää, see ya o/

torstai 4. lokakuuta 2012


Vanha biisi, kuunneltiin isän kanssa tätä joskus miljoona vuotta takaperin ja sattumoisin joku linkkaa sen seinälleen. Mahtavuutta. Ei mulla tännekkään mitää asiaa ole :D Koitan jossain vaiheessa saada kunnon postauksen tännekkin saakka..

Until next time o/

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lisää kuvaa!

Noin, nyt sain siitä tukastaki kuvan :p





Siinä se nyt on. Ja kyllä, toi sininen läntti on siinä oikeasti >:'(



Ja sitten tilasin crazyfactorysta tollaset. Vielä en osaa sanoa kumman pidän lopuksi, tuon tunnelin vai metallin värisen... toukan? D:

 

Ja vielä loppuun kuva mun "lemmikistä" kesällä täällä chillaili monta tollasta ulkoseinillä :3

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vihdoin ja viimein... kuvapäivitys!

Noniiiiiiiiiin!

Vihdoin ja viimein sain aikaseksi tehdä kuvapäivityksen mestasta, jota kodiksi kutsun. Tässä se tulee!





Ylhäällä siis Mökki. Siellä mä majailen :D Laitan sisältä kuvia kun saan otettua uusia :3


Sauna, maailman parhaimmista saunoista missä mä olen saunonut.
Takana pieni koski jossa on kesäsin kiva pulahtaa :D


Sitten ulkohuusi ja navetta. Navetta oli kesän alussa täynnä puutavaraa,
 jota kuskattii Iidan kanssa ulos mökille polttopuuksi. Laitan navetan sisuksesta lisää kuvia kun saadaan se valmiiksi...


ja sitten kuvaa mökiltä alas, elikkä oikealla puolella navetta jatkuu ja vasemmalla puuvarasto :P






Siinähän se, tahdon laittaa tämänkin kahteen osaan, eli jossain vaiheessa kun saan taas aikaseksi, otan lisää kuvia ympäri tätä aluetta ja niin edelleen. Uudesta tukasta tulee vielä tänään tänne lisäys (jos kerkeän). Jossei niin tapahdu, niin huomenna sitten erillinen päivitys sille. Sillee kivasti :D

Loppu -->

maanantai 17. syyskuuta 2012

" Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii "

Pieniä polkuja

"Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton, kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii, viiltää syvempään."


Dodiih, Placebon keikka peruutettiin viime hetkillä, eihän vituta ei.
Lupasin kuvapäivitystä tästä mökkielämästä, teknisen vian takia en saa sitä vielä toteutumaan MUTTA!

Tällä viikolla kuitenkin!

Maanantai kuluu tosi hitaasti, tein muutaman työhakemuksenki.
Äääääää... eikai mulla muuta :D

Over and out o/

perjantai 31. elokuuta 2012

Walking with Strangers

Musaa

En muistakkaan, koska viimeksi olisin kyseistä bändiä kuunnellu, mahtavuutta.
Astuin eilen naulaan, jalka edelleen kipeenä :D Helvetin ampiaispesä!
Vissii pientä flunssanpoikasta, räkää tulee ja kurkku kipeenä x__X
..ja tosiaan, eilen oli kirkas täysikuu. En nukkunut OLLENKAAN! Väsyttää ;__;

Mitähän muuta...

Piti ottaa kuvapäivitystä tästä mestasta, muttakunkun.. en ole vaan saanut aikaseksi..
plus tällä netillä kuvien uppaamisessa kestää ikuisuus.

perjantai 10. elokuuta 2012

I dont need no Heaven nor Hell

*Sigh*

Täällä taas, pitkän tauon jälkeen..taas.
En edes muista millon viimeksi olisin täällä käynyt, lukemassa kenenkään postailuja.
Välillä tekee ihan hyvää kadota.

Monet ovat jälleen kerran kyselleet mitä minulle kuuluu,
enkä osaa vastata edelleenkään. Valkotakkisetkaan eivät saa tolkkua käytöksestäni.
Hämmentävää, ehkä kaikki onkin niinkuin pitääkin, mielelleni en ole kuitenkaan saanut rauhaa.
Vaikka kuinka yritän, ne ei katoa, se ei katoa. Ajatus ei katoa. 
Olen kai unohtanut unohtamisen jalon taidon... aika ironista..

Muistan ajan jolloin olin erittäin ilkeä, nyt mietin miten tyhmä olinkaan.
Ja miten paljon helpompaa ja siedettävämpää elämäni olisikaan.
Ahdistaa enkä tiedä miksi. Niin monta kysymystä ja niin vähän vastauksia.

Aikanaan minäkin unohdan sinut, ja elämä helpottuu taas hieman,
tarvitsen vain vähän lisää aikaa...


Näihin sekaviin tunnelmiin painun taas unholaan miettimään. Palaillaan o/

lauantai 5. toukokuuta 2012

Videota!

Tässähän sitä. Kiitos, anteeks ja kärsikää >:D





Mun tukka on outo :D