Charm their minds and hearts once more

Sonata Arctica - To Create a Warlike Feel

" The War is over, all is lost,
Down the drain, keep fingers crossed.
Hope the World forgets,
or the World forgives,
charm their minds and hearts once more,
for me. "

Likka kävi tänään moikkaamassa,

oli kiva nähdä pitkästä aikaa ♥

Miten paljon oliski aikaa,

muttei saa mitään tehtyä,

aika kuluu turhaan hukkaan.

Ei sillä ettenkö vois ottaa itseäni niskasta kiinni

ja tehdä asialle jotain...

Heräs pelko jostain tuntemattomasta syystä,

enkä oikeen tiedä että miksi.

Ehkä olen vain vainoharhainen.

Vähän vain, sillee sopivasti.

Kuolema kulkee päällä maan.

Surupukuun pukeutuneena,

hän kulkee hautausmaan halki,

etsien omaa leposijaansa.

Kasvot kankeat ja ilmeettömät,

eivät osaa kertoa tarinaa kaunista.

Harhaillessa elämän pimeätä polkua,

hakien ainaista valoa, turhaan.

Ihmisten hylkäämä, taivaasta karkoitettu,

maan päälle kirottu, ei rauhaa saa.

Hän harhailee täällä muiden,

pystyyn kuolleiden,

jotka tuskasta ulvoen,

yötä pimeää keinuttaa..

Bury Me Deep Inside Your Heart

Now Playing; HIM - Bury Me Deep Inside Your Heart
"Missä kohtaa kaikki meni vituiks,
mitä mä oon tehny, ku oon tälläseks tullu.
Ketä mä voin syyttää, tän on pakko olla jonkun muun vika.
ja miksei se lopu, miksei se voi loppua?
Tää on kai sitten pakko kestää, pakko jaksaa loppuun saakka.."

22.10.2000.

Kerronpa pienen tarinan,

joka ei opeta mitään,

jossa ei ole alkua tai loppua.

Siinä ei ole mitään järkeä,

eikä se soinnu korvaan mukavasti.

Se perustuu tositapahtumiin,

ja se on osittain fiktiota...

No enkä kerro, en jaksa ja mun jutut on tylsiä.

Juurrun hiljaa paikoilleni ja kuuntelen ympäristöä.

Tuuli puhaltaa taukoamatta, sade piiskaa ilmeetöntä kasvoani,

mutta kukaan ei kuulea pientä itkua, eikä kukaan näe niitä katkeria kyyneliä,

joita pienen sydäntä pistelevä kipu tuottaa.

Ahdistus ja pelko valtaa pienen mielen, pistäen polvistumaan.

Jalat ei kanna, ruumis ei tottele, en pysty liikkumaan.

Yritän saada itseäni kasaan, koitan päästä ylös,

kunnes tunnen polttavan tunteen rinnassa, kaikki pimenee.

Yskäisen kerran, suussa maistuu veri.

"Sairasta, mee hoitoo ihminen. Tää ei oo todellista."

Otan tukea rappusesta ja istuudun siihen.

Nauran.

Nauran ivaallisesti.

Nauran itselleni.

Olen elossa.

New life begins.

Kas näin, pöllähdin Lammille rauhoittumaan.
Ja opettelin ajamaan nurmikkoa,
ensimmäisen kerran elämässäni ajoin nurmikkoa!
Äiti ja Tapsa mietti nähtävästi aika tosissaa että muuttaisin tänne,
Tapsalla oli valmiina jo kaikki Lammin metallifirmojen nimet,
ja sano kyselevänsä että olisiko tarvetta työllistää yks ruma metallimies :D
Tapsa siis tuntee KAIKKI täältä, niin pieni kylä tää oikeesti on.
Toi piha on sikasiisti, tääl on ihanan rauhallista so far.
Ainut paha et kaikki tutut ja kaverit on vielki Lahdessa.
En stressaa, ehen, en ollenkaan..

Päivä mennyt suht hyvin, ens viikolla sedän hautajaiset...

..ja satayksi iskua!

Taidan päivitellä elämistä tänne, jokapäiväistä kamppailua ajatusten kanssa,
vuodatusta turhaakin turhemmasta asiasta, pientä kitinää, raivoa ja kyyneliä.
Tekemisen puute iskee päivittäin, työttömänä olo raastaa enemmän kun intissä oleminen.
Lyriikoiden vääntämisestä ei tule mitään, pää on yhtä laho ja tyhjä kun... tyhjä vaasi... ämpäri... kulho..

Kuitenkin, immah back, for now.

Over and out o/

Until now.

Sadas blogimerkintä, tähän on hyvä lopettaa.

Mitä mulle kuuluu? Toisinaan mä mietin sitä ite,

mitä mä oon tehny ja niin edellee, nothing much, been better.

Ihmiset mun ympäriltä katoaa, tai ei siis katoa katoa,

vaan unohtaa. Kuten ennenkin. Kahdesti, ja aina tuntuu yhtä pahalta.

Mä opettelin olemaan välinpitämätön, en osannut.

Kylmä, en pysty. Enkä tahdokkaan, mutta silti mikään ei onnistu.

Ai ahdistaako? Meh, vähän, sillee sopivasti. Mä elän keskivertaista elämää,

joskus olen siihen tyytyväinen, toisaalta tarvin siihen jälleen uutta sisältöä.

Mietin, että viimeset pari vuotta on ollu turhia, mitä mä olen oppinut siitä

mitä viimeksi jäin miettimään. Muutama epäonnistunut parisuhde, perhedraama,

katkeria kyyneleitä, henkinen kärsimys intissä, muutaman tärkeän ihmisen täydellinen menettäminen...

Pitkä on matka. En yhtää ihmettele minkä takia aloitin kirjottamaa tätä. Tää on pitäny kasassa

juuri niin paljon kun suunnittelin.

Olen jälleen väsynyt, kulunut ja loppuun palanut.

Lepo olisi paikallaan, joten jätän blogin kirjottamisen tähän.

En luultavasti jatka enää, mistä sitä ikinä tietää. Ihmisen mieli on usein arvaamaton.

Jatkan luultavammin sitten kun tapahtuu jotain uutta ja mielenkiintoista... Sitä odotellessa..

Sayonara~

Suojassa kaikelta pahalta.

" He olivat niin erinlaisia; Aurinko ja Kuu.
Aurinko, rakkaudesta palava,
Kuu yksinäisyydestä sureva."

En ole totakaan saanut kirjoitettua loppuun  >__>

" Kokonainen valtameri

mahtuu pehmeälle ihollesi

sen rantoja kaluan

kuljen tahallani itseni eksyksiin

on niin lämmintä olla täällä

sädekehäsi hehkussa

pehmeiden siipiesi suojassa

aamuauringon lantiolla

Tunnen siipiesi pehmeän hipaisun

aamun kirkkaassa valossa

kun sinut viereeni saan

et pääse pois ollenkaan

et lennä enää milloinkaan

valon rajalla, rajalla taivaan ja maan

on kylmää, vesi jäätyy uomaansa

siellä kadonnutta sydäntäsi etsit

löydät yön joka päivää keinuttaa

Yö keinuttaa!

Silmäsi syvissä kuopissaan

makaavat kivisiksi muuttuneina

sydän eloton rinnassasi

lepää kovaksi luutuneena

imettäjän rintasi

roikkuvat kuivuneina

siipiesi riekaleet

likaisilla lakanoilla

Elämä lupasi liikaa kai, sait

syliisi vain arjen

etkä mitään muuta saa

yö päivää keinuttaa

Ja minä lupasin liikaa kai, sait

sydämeesi arven

etkä mitään muuta saa

yö päivää keinuttaa "

 

Ajattelin lopettaa blogin kirjottamisen, en koe tätä enään niin tarpeelliseks.

Ja lukioita on aika niukasti, ja jotenkin omasta elämästä kertominen ihmisille

on aika outoa.. Postailen tänne random tavaraa luultavasti tulevaisuudessa.

" On ilta taas,

kertaan päivän tapahtumat todeten,

miten jokainen paiva muistuttaakaan toisiaan.

Elämä oli kovin erinlainen silloin, silloin, silloin...

Sen ajan jos takaisin saisi,

olisi hän taas onnellinen..

Peiliin katsottuaan ei tunnista enää itseään,

jäljellä vain tyhjä kuori...

...ja varjo menneisyydestä.. "

"..Elämä lupasi liikaa kai, sait

syliisi vain arjen.

Etkä mitään muuta saa,

yö päivää keinuttaa..

..Ja minä lupasin liikaa kai, sait

sydämeesi arven.

Etkä mitään muuta saa,

yö päivää keinuttaa... "